HYROX-harjoittelun jaksotus syksyllä 2026
HYROX-harjoittelu rakentuu nousujohteisesti ja suunnitelmallisesti. Eri harjoitusjaksoissa nostetaan esiin eri ominaisuuksia, jotta kehitys olisi monipuolista ja harjoittelu tukisi kehon kokonaisvaltaista suorituskykyä.
Vaikka harjoittelumme etenee kohti joulukuun kilpailukautta (Helsinki 18.-20.12.), kaikki eivät harjoittele HYROX-kilpailua varten. Eikä tarvitsekaan.
Monelle HYROX-treeni on tapa kehittää kuntoa, voimaa, kestävyyttä ja työkykyä – sekä saada monipuolista ja motivoivaa harjoittelua ilman varsinaista kilpailutavoitetta. Siksi kuukausittainen jaksotus palvelee yhtä lailla kilpailuihin tähtääviä kuin niitä, jotka haluavat yksinkertaisesti tulla parempaan kuntoon.
Kuukauden painopiste ei tarkoita, että harjoittelisimme vain yhtä ominaisuutta. Kaikki HYROXin kannalta tärkeät osa-alueet kulkevat mukana koko ajan, mutta niiden keskinäinen painotus vaihtelee harjoituskauden aikana. Jokainen ohjaajaa suunnittelee edelleen omat tuntinsa kunkin teeman alla.
Elokuu – Voima ja tekniikka
Aloitamme rakentamalla vahvan perustan tulevaa harjoittelua varten. Elokuussa keskitymme erityisesti voiman kehittämiseen, liikkeiden tekniseen suorittamiseen ja HYROX-lajien harjoitteluun.
Tavoitteena on oppia käyttämään kehoa tehokkaasti ja rakentaa riittävä voimataso, jotta myöhemmissä harjoitusvaiheissa pystymme lisäämään vauhtia ja harjoitusten kokonaiskuormitusta turvallisesti.
Kilpailijalle tämä luo perustan tulevia kovempia harjoituksia varten. Muulle treenaajalle sama työ näkyy parempana voimana, liikkumisena ja lihaskunnon kehityksenä.
Syyskuu – Kestävyys
Syyskuussa siirrämme painopistettä kestävyyteen. Harjoitusten kesto ja kokonaismäärä kasvavat, ja kehitämme erityisesti aerobista kapasiteettia sekä kykyä ylläpitää tasaista työskentelyä pidemmän aikaa.
HYROXissa hyvä kestävyys on tärkeässä roolissa, mutta se on yhtä lailla arvokas ominaisuus jokaiselle kuntoilijalle. Parempi kestävyys auttaa jaksamaan kovatehoisissa harjoituksissa, palautumaan paremmin ja ylläpitämään tehokasta työskentelyä pidempään.
Lokakuu – Nopeus ja kilpailuvauhti
Lokakuussa harjoittelu muuttuu vauhdikkaammaksi. Mukaan tulee enemmän intervallityöskentelyä, vauhdin vaihtelua ja tehokkaita siirtymiä liikkeiden välillä.
Kilpailuun valmistautuvalle tämä tarkoittaa oman kilpailuvauhdin löytämistä. Ilman kilpailutavoitettakin nopeampi ja tehokkaampi tekeminen kehittää suorituskykyä ja tuo harjoitteluun uutta ärsykettä.
Marraskuu – HYROX-suorituskyky
Marraskuussa yhdistämme aiempien kuukausien aikana kehitetyt ominaisuudet entistä toimivammiksi kokonaisuuksiksi.
Juoksua ja HYROX-työasemia yhdistetään enemmän, jolloin opimme hallitsemaan kuormitusta ja työskentelemään tehokkaasti myös väsyneenä.
Kilpailijalle tämä vaihe on tärkeä osa kilpailuun valmistautumista. Muille treenaajille se tarjoaa monipuolisen tavan haastaa omaa suorituskykyä ja yhdistää voimaa, kestävyyttä ja vauhtia.
Joulukuu – Terävöitys ja palautuminen
Kilpailujen lähestyessä harjoittelun kokonaismäärää kevennetään. Laadusta emme kuitenkaan tingi.
Kilpailuun tähtäävillä tavoitteena on saapua lähtöviivalle palautuneena ja valmiina tekemään oma paras suoritus.
Jos kilpailu ei kuulu omiin tavoitteisiin, joulukuu ei tarkoita harjoittelun loppumista tai kaiken tekemisen keventämistä samalla tavalla. Sen sijaan jaksotus antaa mahdollisuuden hyödyntää syksyn aikana rakennettua kuntoa ja jatkaa harjoittelua tuoreella otteella kohti seuraavaa harjoittelujaksoa.
Kaikki eivät harjoittele kilpailua varten – ja se on aivan yhtä hyvä tavoite
HYROX-harjoittelun ei tarvitse aina tähdätä kilpailupäivään.
Tavoitteena voi olla parempi kunto, vahvempi keho, parempi kestävyys tai yksinkertaisesti se, että treeneissä on sopivasti haastetta ja vaihtelua.
Jaksotuksen tarkoitus on auttaa kehittymään riippumatta siitä, mikä oma tavoite on. Kilpailuihin tähtäävä tarvitsee suunnitelmallisuutta saavuttaakseen parhaan mahdollisen suorituskyvyn, mutta sama nousujohteisuus palvelee myös harrastajaa, joka haluaa kehittyä ilman ajanottoa.
Siksi treeneissä tehdään samaa laadukasta harjoittelua erilaisilla tavoitteilla. Jokainen voi haastaa itsensä omalta lähtötasoltaan ja edetä kohti omaa tavoitettaan.